We Are

Mooe!

Mä päätin et multa tulee aika lailla joka viikko jotakin luovaa, esim kirjoittamiani runoja, tarinoita tai muuta mukavaa. Tässä lähiaikoina on tullut jo tarina ja mietelauseita, mutta ajattelin kirjoittaa toisen tarinan.

Joko olis aika…?

PART 1

Tulin taksilla kotiin niinkuin tavallisesti. Kuski avasi peräkontin ja otti pyrätuolini, laittoi sen eteeni ja auttoi minut istumaan siihen. Hän oli tavattoman kiltti taksikuskiksi koska hän auttoi minut kotona sisälle asti. Sitten rullasin huoneeseeni ja avasin reppuni, otin koulukirjat esille ja rupesin tekemään läksyjä. Avasin kotitehtävä sivun ja huomasin että joku oli kirjoittanut sivulle ”vitu vammane”. En välittänyt siitä koska se oli ihan normaalia. Oikeastaan minulla on vihko johon kirjoitan siitä miten minua on kiusattu pyörätuolini takia. En tiedä miten kävellään. Jäin auton alle pienenä ja äitini ja veljeni kuolivat. En jaksaisi nyt puhua siitä, vaihetaan johonkin positiivisempaan. Ei sellaisia ole. Ei minun elämässäni ole mitään positiivistä. Paitsi Justin. Hän ymmärtää minua ja on ainoa ystäväni. Hänellä on ollut monia monia kertoja jalka kipsissä joten hän tietää miltä minusta tuntuu. Justin on vaan liian suosittu. Kaikki kerääntyvät hänen ympärilleen ja minä jään ulkopuolelle. Melkein unohdin, onhan tuo taksikuskikin ihan kiva minulle, mutta nään häntä vain noin yhden kerran vuodessa. Nyt oli se päivä.
Ovikello soi. Meni avaamaan. Justin oli siellä ärtyneen näköisenä.
-MIKÄ SINUUN ON MENNYT? hän huusi.
-Mit,aloitin, kunnes tajusin että nämä olivat taas niitä Justinin ”hauskoja” vitsejä.
-Haha menit lankaan!, Justin oli revetä naurusta.
Justin kertoi että hän oli tullut luokseni kysymään yhtä asiaa. Tiedustelin että mitä. Hän sanoi etten suuttuisi, mutta miksi suuttuisin. Hän kertoi asiansa. Kyse oli siitä kun hänellä oli mennyt asunto alta ja voisiko hän muuttaa luokseni. Tottakai suostuin, kunhan hän maksaisi osan vuokrasta.
Soitin isälleni Helsinkiin ja hän oli todella pettynyt.
-Et sinä voi noin vain ottaa kotiisi asumaan ventovieraita!
-Isä, hän on ainoa ystäväni ja me ollaan jo 17!
-Nyt sanot sile suoraan että häipyy, asukoot vaikka puistossa.
Menin kertomaan Justinille isän mielipiteen. Hän oli surullinen. Ja lähti luotani sanomatta sanaakaan.
Seuraavaan kolmeen viikkoon Justin ei puhunut minulle ollenkaan ja tajusin että menetin juuri viimeisimmänkin ystäväni. Rullasin kotiin enkä odotellut taksia. Halusin tehdä sen NYT enkä viidestoista päivä. Avasin oven ja rullasin keittiöön. Otin sieltä punaisen langan ja sidoin sen todella kireäksi kaulani ympärille. Otin puukon. Viilsin sillä poskeani. Tunsin kuinka en voinut hengittää. Kaaduin, ja taisin nukahtaa. Rupesin seisomaan, en älynnyt sitä itse. Kokeilin kädellä keuhkojani ja en tuntenut mitään. Näin vain lasiset seinät ja lasisen lattian. Lattian alla näin ruumiini joka makasi maassa yksin. Pian saapuivat poliisit ja ambulanssi. Justin kiipesi ambulanssin mukaan ja itki vuolaasta. Miksi? Hänhän ei pidä minusta, minun takiani joutui kodittomaksi. Eihän hän ole enää edes ystäväni. Ruumiini oli nyt sairaalassa. Isäni saapui sinne. Hän silitti otsaani. Rupesin itkemään. Tunsin etten tuottanut kyyneleitä. Olapäälleni ilmestyi käsi. Säikähdin, käännyin ja tajusin että se oli se valokuvan nainen jota isä oli kutsunut äidiksi. Se oli siis äiti. Halasimme ja huomasi kaukana lyhyen hahmon. Juoksin sen luokse ja älysin että se oli veljeni. Ei ollut tämäkään turha reissu. Nyt vain haluaisin Justinin luokse koska minulla oli jo ikävä häntä. Kerroin huoleni äidille mutta hän sanoikin:
-Olet kuollut, et pääse enää maahan, olet taivaassa, odota että justin kuolee, sitten näät hänet.
Olin siis kuollut, itsemurha yritykseni onnistui.
Seurasin Justinia taivaasta päivät pitkät ja näin että hän jätti suuren osan harrastuksistaan ja muutti ne yhden ja ainoan valokuvat katseluksi ja itkuksi. Se valokuva oli minusta. Aloin vähän katua kuolemaani ja halusin nähdä Justinin. Saisinkohan minä hänet jotenkin tänne. Ei, en pilaa hänen elääänsä. Nyt olin täällä ja sillä sipuli. Nyt voisin vihdoin olla rauhassa. Aatella elämän negatiivisiä asioita. Tutustua äidin ja veljeni kanssa. Kaikki on siis mahdollista. Paitsi tavata Justin.

(ei ole totta)

Toivottavast pidit!

T Ellu♥